Riskienhallinta
Riskienhallinta perustuu Yhtiön arvoihin sekä strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Riskienhallinnan tavoitteena on tukea Yhtiön strategiassa määritettyjen tavoitteiden toteutumista sekä turvata Yhtiön taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan jatkuvuutta.Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja seurata liiketoiminnassa esiintyviä riskejä, joilla voi olla vaikutusta Yhtiön strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen tai liiketoiminnan jatkuvuuteen. Tämän pohjalta tehdään päätökset tarvittavista toimenpiteistä, joilla riskejä ennaltaehkäistään ja havaittuihin riskeihin reagoidaan.
Riskienhallinta on Yhtiössä osa normaalia, päivittäistä liiketoimintaa ja sisällytetty osaksi johtamisjärjestelmää. Riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka.
Riskinä pidetään mitä tahansa tapahtumaa, joka vaarantaa Yhtiön tavoitteiden toteutumisen tai uhkaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Toisaalta riski voi olla myös positiivinen tapahtuma, jolloin riskiä käsitellään mahdollisuutena. Kukin riski arvioidaan sen vaikutuksen ja toteutumisen todennäköisyyden perusteella. Riskien hallintakeinoja ovat riskin välttäminen, pienentäminen ja siirtäminen. Lisäksi riskejä voidaan hallita kontrolloimalla ja minimoimalla niiden vaikutusta.
RISKIENHALLINTAPROSESSI
Yhtiön riskienhallintaprosessin tavoitteena on ylläpitää ja kehittää kattavaa ja käytännönläheistä järjestelmää riskien hallinnalle ja raportoinnille. Riskienhallintaprosessiin sisältyy toiminto- ja yksikkökohtaisten riskien järjestelmällinen kartoittaminen, niiden arviointi sekä riskien peilaaminen Yhtiön riskienhallintasuunnitelmaan. Riskienhallintaa toteutetaan ja seurataan järjestelmällisesti osana päivittäistä liiketoimintaa. Yhtiö pyrkii tehostamaan riskienhallintaa lisäämällä tietoisuutta sen merkityksestä ja tukemalla toimintojen välisiä riskienhallintahankkeita.

RISKIEN LUOKITTELU
Yhtiön liiketoiminnalle olennaisimmat riskit jaetaan neljään kategoriaan: strategisiin ja operatiivisiin riskeihin sekä rahoitus- ja vahinkoriskeihin.

STRATEGISET RISKIT
Strategisella riskillä tarkoitetaan riskiä, joka liittyy liiketoiminnan luonteeseen ja strategian valintaan sekä toteutukseen. Riskit liittyvät esimerkiksi kilpailutilanteeseen, markkinavoimiin ja -ympäristöön, lainsäädöksiin sekä asetuksiin. Ne koskevat myös esimerkiksi merkittäviä investointeja sekä liiketoimintaan liittyviä strategisia valintoja. Toteutuessaan strategiset riskit voivat heikentää merkittävästi Yhtiön toimintaedellytyksiä.
Markkina- ja toimintaympäristö
Maailmanlaajuinen taantuma sekä alueelliset suhdannevaihtelut vaikuttavat Yhtiön tuotteiden kysyntään ja sitä kautta taloudelliseen asemaan. Toiminta yli neljässäkymmenessä maassa tasoittaa taloudellisiin suhdannevaihteluihin liittyviä riskejä. Lisäksi Yhtiö pyrkii ylläpitämään toimintansa joustavana ja muutosherkkänä, mikä antaa valmiuden ryhtyä nopeisiin sopeutustoimiin markkinatilanteen niin vaatiessa. Kilpailutilanne ja markkinoiden muuttuvat vaatimukset voivat vaikuttaa Yhtiön tuotteiden kysyntään ja kannattavuuteen. Yhtiö panostaa asiakastarpeiden ymmärtämiseen ja seuraa tarkasti eri markkinoiden tuotteille asettamia vaatimuksia. Näin pyritään huolehtimaan siitä, että tuotteet vastaavat kullakin alueella näitä vaatimuksia ja pysyvät siten kilpailukykyisinä. Yhtiöllä on laaja sidosryhmäverkosto, johon liittyviä riskejä pyritään pienentämään verkoston jatkuvalla seurannalla ja hyvällä yhteistyöllä. Strategisesti tärkeiden raaka-aineiden hintakehitys ja saatavuus maailmanmarkkinoilla vaikuttavat Yhtiön tuotteiden kannattavuuteen. Raaka-aineiden hintakehitykseen ja saatavuuteen liittyviä riskejä pyritään pienentämään kartoittamalla vaihtoehtoisia materiaaleja sekä kehittämällä hankintakanavia.
Lainsäädäntö ja ympäristö
Poliittisen ympäristön ja yhtiön toimintaa koskevan lainsäädännön muutokset sekä ilmastonmuutokseen liittyvät ilmiöt saattavat vaikuttaa merkittävästi Yhtiön toimintaan eri markkina- alueilla. Yhtiö seuraa aktiivisesti tytäryhtiöidensä ja alueellisten yhteistyökumppaneidensa kanssa eri markkinoiden tuotteille, palveluille ja koko toiminnalle asettamia vaatimuksia, kuten yleistä liiketoimintaa ja maahantuontia koskevaa lainsäädäntöä sekä tuotteita koskevia vaatimustenmukaisuus- ja ympäristövaatimuksia. Yhtiö on myös aktiivisesti yhteydessä sidosryhmiinsä ja on mukana vaikuttamassa tulevaisuuden ratkaisuihin ja näkee ne myös uusina mahdollisuuksina.
Tuote ja teknologia
Yhtiön tuote- ja teknologiariskit liittyvät teknologisiin valintoihin sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Riskejä pyritään pienentämään olemalla lähellä asiakkaita ja muita sidosryhmiä tuotteiden oikean teknologisen suuntauksen varmistamiseksi. Lisäksi pyritään aktiiviseen yhteistyöhön korkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa sekä osallistumaan kansainvälisiin tutkimus- ja kehitysprojekteihin. Kehitettyä teknologiaa sekä tuotteita suojataan erilaisin immateriaalioikeuksin. Yhtiö tiedostaa myös kilpailijoidensa hallinnassa olevat teollisoikeudet ja kunnioittaa niitä toiminnassaan.
OPERATIIVISET RISKIT
Operatiiviset riskit liittyvät Yhtiön sisäisiin prosesseihin, henkilöstöön, liiketoimintaverkostoon sekä järjestelmiin. Operatiiviset riskit voivat toteutuessaan heikentää yrityksen tulosta, tehokkuutta ja kannattavuutta.
Organisaatio ja johtaminen
Yhtiön organisaatioon ja johtamiseen liittyviä riskejä ovat esimerkiksi työvoiman saatavuuteen, työmarkkinahäiriöihin ja avainosaamisen hallintaan liittyvät riskit. Yhtiön henkilöstöstrategia on merkittävässä roolissa organisaatioon ja johtamiseen liittyvien riskien hallinnassa. Avainhenkilöiden sitoutumista Yhtiöön vahvistetaan kannustinjärjestelmällä. Rekrytointeihin panostetaan oikeanlaisen työvoiman saamiseksi. Yhtiön kuvaa työnantajana kehitetään tarkoitukseen sopivalla viestinnällä sekä yhteistyöllä eri oppilaitosten ja muiden sidosryhmien kanssa.
Tietojärjestelmät
Yhtiön tieto- ja tietojärjestelmäriskeihin luetaan mm. yrityssalaisuuksien tietovuotoriskit sekä riskit tietojärjestelmien toimivuudesta, turvallisuudesta ja niiden turvaamisesta. Riskien hallinnoimiseksi Yhtiö noudattaa tietoturvapolitiikkaa. Yhtiö pyrkii varmistamaan, että edellytykset järjestelmien toimivuuden sekä niiden turvaamisen takaamiseksi ovat olemassa. Tietovuotoja ennaltaehkäistään tarvittavilla toimenpiteillä.
Toimittajaverkko
Yhtiö kehittää toimittajaverkkoaan pitkäjänteisesti. Toimittajaverkkoon liittyy mm. materiaalin hinta- ja saatavuusriskejä. Yhtiö pyrkii varmistamaan kilpailukykyisen hintatason materiaaleissa tutkimalla vaihtoehtoisia hankintakanavia ja tekemällä pitkäaikaisia sopimuksia. Saavuttaakseen kustannustehokkaita ratkaisuja, Yhtiö panostaa toimittajaverkon kanssa tehtävään tiiviiseen tuotekehitysyhteistyöhön.
Materiaalien saatavuuteen liittyvien riskien varmistamiseksi Yhtiössä käytetään mahdollisuuksien mukaan kahden toimittajan politiikkaa. Toimintaympäristöä vakautetaan pitkillä toimittajasopimuksilla ja toimittajia auditoidaan säännöllisesti auditointiohjelman mukaisesti. Hankintaketjussa pyritään toimimaan suoraan valmistajien kanssa, jotta reaaliaikainen keskusteluyhteys säilyy. Toimittajaverkon seurannassa ja tilauseräkokojen optimoinnissa käytetään apuna toimitusketjuhallinnan työkalua.
Tuotanto ja prosessit
Liiketoiminta edellyttää prosessien kokonaisvaltaista hallintaa. Kustannustehokkaan toiminnan kannalta merkittävää on ylläpitää sekä parantaa prosesseja. Laadunhallintajärjestelmää kehitetään jatkuvasti, jotta prosessien toimintakyky saadaan ylläpidettyä. Järjestelmän toimivuuden arvioinnissa hyödynnetään prosessien seurannan tuottamia mittaustuloksia sekä kolmannen osapuolen suorittamaa ISO 9001 -sertifiointia.
Tuotantoprosessin häiriöt ja keskeytykset voivat haitata liiketoimintaa. Merkittäviin häiriöihin varaudutaan korvaavien valmistusmenetelmien ja laitteiden avulla sekä ylläpidetään mahdollisuutta valmistusyhteistyöhön merkittävimpien kumppaneiden kanssa.
RAHOITUSRISKIT
Yhtiö altistuu normaalissa liiketoiminnassaan useille rahoitusriskeille. Yhtiön rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on suojata konsernin tuloskehitystä, kassavirtoja, omaa pääomaa ja maksuvalmiutta rahoitusmarkkinoiden epäsuotuisilta vaihteluilta. Rahoitusriskien hallinta on keskitetty emoyhtiön rahoitustoimintoon. Hallitus vahvistaa Yhtiön rahoitusriskien hallintapolitiikan ja Yhtiön talousjohtaja vastaa sen käytännön toteutuksesta yhdessä rahoitustoiminnon kanssa.
Yhtiön rahoitusriskeihin kuuluvat valuutta-, korko-, luotto- ja maksuvalmiusriski sekä pääoman hallinta. Lisää rahoitusriskien hallinnasta konsernin liitetiedoilla kohdassa 30.
VAHINKORISKIT
Vahinkoriskien välttämisessä pääpaino on riskien tunnistamisella ja ennaltaehkäisyllä. Tunnistettuja vahinkoriskejä ovat mm. työterveys- ja työturvallisuusriskit, ympäristöriskit sekä omaisuuteen kohdistuvat vahingot. Vahinkoriskeihin on varauduttu kattavalla vakuutusohjelmalla. Vahinkoja pyritään ennaltaehkäisemään turvallisuuspolitiikalla ja -ohjeistuksella sekä varmistamalla työmenetelmien ja työvälineiden turvallisuus. Yhtiö reagoi herkästi syntyneisiin vaaratilanteisiin. Kaikki tapaturmat ja läheltä piti -tapaukset kirjataan seurantajärjestelmään ja tehdään tarvittavat toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi. Tavoitteena on tapaturmaton työympäristö. Vahinkoriskejä arvioidaan säännöllisesti sisäisin tarkastuksin ja koko henkilöstö on mukana vahinkoriskien tunnistamisessa.
RISKIENHALLINNAN ORGANISOINTI JA VASTUUT
Hallitus
Päättää riskienhallinnan tavoitteista ja periaatteista sekä vahvistaa yhtiön riskienhallintapolitiikan. Hallitus valvoo riskienhallinnan toteuttamista.
Toimitusjohtaja
Vastaa riskienhallinnan toteuttamisen järjestämisestä ja esittelee hallitukselle riskienhallintaan liittyvät asiat.
Talousjohtaja
Koordinoi riskienhallintaprosessia ja vastaa raportoinnista sekä esittelee johtoryhmälle riskienhallintaan liittyvät asiat.
Johtoryhmä
Riskienhallinta on mukana strategiaprosessissa. Osallistuu riskienhallintaprosessin kontrolloimiseen ja vastuuttamiseen. Kukin johtoryhmän jäsen vastaa oman liiketoiminta-alueensa riskien tunnistamisesta ja riskienhallinnan toteuttamisesta.
Aluejohtajat
Tytäryhtiöt toteuttavat itsenäisesti riskienhallintatyötä konsernin riskienhallintapolitiikan ja -ohjeiden mukaisesti.
Jokainen työntekijä
On velvollinen toimimaan riskien ehkäisemiseksi, noudattamaan yhtiön toimintaohjeita sekä raportoimaan havaitsemistaan riskeistä esimiehelleen.

Vuosikertomukset