Etusivu > Sijoittajat > taloudellista > Markkinakatsaus > Keski- ja Etelä-Eurooppa
   palaute | haku

Aluekatsaus: Keski- ja Etelä-Eurooppa

Keski- ja Etelä-Eurooppa on yksi Ponssen tärkeimmistä markkina-alueista. Alueen merkittävimmät metsäkonemarkkinat ovat Saksa, Ranska ja Iso-Britannia, joissa Ponssella on nykyään vahva, vakiintunut asema ja korkea asiakasuskollisuus. Viime vuosina markkina-asemamme ja kannattavuutemme on kehittynyt suotuisasti etenkin Ranskassa. Vuonna 2009 hintakilpailu oli edellisten vuosien tapaan erityisen rajua Itä- ja Etelä-Euroopassa.
Olemme toimineet alueella aktiivisesti jo 1990-luvun alkupuolelta, ensin jälleenmyyjien ja sittemmin myös omien tytäryhtiöiden, Ponssé SAS:n (perustettu Ranskassa 1995) ja Ponsse UK:n (perustettu Skotlannissa 1996) kautta. Alueen jälleenmyyjistämme pitkäaikaisin on Saksassa toimiva, viime vuonna75-vuotisjuhliaan viettänyt Wahlers Forsttechnik GmbH. Wahlersin kanssa olemme tehneet menestyksellistä yhteistyötä jo vuodesta 1993.

Aiempien vuosien tapaan myös vuonna 2009 PONSSE Ergo -harvesteri ja PONSSE Buffalo -kuormatraktori olivat myydyimmät tuotteemme, mutta alueella tehtiin kauppoja myös kaikista muista konemalleista. Ponssen laaja konemallisto onkin tarpeen, sillä Keski- ja Etelä-Eurooppa muodostavat hyvin monimuotoisenmarkkina-alueen, jossa niin puulajit, korjuuolosuhteet kuin työskentelytavatkin vaihtelevat paljon eri maiden ja alueiden välillä. Koneellisen puunkorjuun siirtyessä myös yhä jyrkemmille rinteille Ponsse toi markkinoille 8-pyöräisenPONSSE Ergo 8w -harvesterin, joka sai markkinalla erittäin hyvän vastaanoton. Koneellinen puunkorjuu koskee kasvavienharvennus- ja energiapuuhakkuiden lisäksi myös keskikooltaan entistä isompia runkoja, eli korjuukalustoa tarvitaan yhä moninaisempiin hakkuukohteisiin. Suuren puun haasteeseen vastaa hyvin suurin harvesterimme PONSSE Bear. Myös Ponssen energiapuun korjuuseen kehittämät tuotteet kasvattavat potentiaalista asiakaskuntaamme.

Poikkeuksellisen huonon yleisen taloustilanteen hiljentämät markkinat pysyivät erittäin haastavina koko vuoden 2009, ja konemyynti laski kaikilla markkinoilla merkittävästi, vaikkakin loppuvuodesta oli havaittavissa pientä piristymistä. Laskevat korjuutaksat yhdessä koneiden alhaisen käyttöasteen kanssa heikensivät asiakkaiden toiminnan kannattavuutta ja investointimahdollisuuksia, ja epävarmassa tilanteessa investointeja siirrettiin. Huoltopalveluiden myynti sen sijaan pysyi edellisvuoden tasolla ja jopa ylitti sen esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Myös Etelä-Ranskaan tammikuussa2009 iskenyt Klaus-myrsky vaikutti suotuisasti etenkin huoltopalveluidenmyyntiin. Ponssen nopea toiminta ja resurssiensiirto myrskytuhoalueelle mahdollistivat hyvän palvelun niin vanhoille kuin uusillekin asiakkaille. Kasvava ja ikääntyvä konekanta tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittää huoltotoimintoja myös tulevaisuudessa.

Konemyynnin laskuun reagoitiin nopeasti sopeuttamalla kustannustasoa sekä virtaviivaistamalla organisaatioita ja toimintatapoja. Tytäryhtiömme keskittyivät myynnin lisäksi kassavirranturvaamiseen ja kustannustehokkuuteen. Kaikkienjakeluverkostomme yhtiöiden operatiivinen tulos heikkeni, mutta ankaran kustannuskurin takia Ponssé SAS säilytti kannattavuutensa varsin tyydyttävällä tasolla. Ponssé SAS onnistui myös kasvattamaan markkinaosuuttaan laskevilla markkinoilla, eikä myynnin lasku ollut yhtä dramaattista kuin muissa maissa. Ponsse UK kärsi hiljentyneiden markkinoiden lisäksi epäedullisesta punnan vaihtokurssista.

Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Ponssen jakeluverkosto järjesti aktiivisesti työnäytöksiä ja osallistui erilaisiin messutapahtumiin, kuten mm. Ligna Hannover 2009 Saksassa, 6èmes Forestières de Massif Central Ranskassa, 20.Internationale Forstmesse Luzern Sveitsissä sekä Asturforesta 2009 Espanjassa. Lisäksi Saksan jälleenmyyjämme Wahlers Forsttechnik GmbH järjesti alueen asiakkaille yrityksen 75-vuotisjuhlat.

Etusivu Takaisin Tulosta