Etusivu > Media > Sponsorointi > Tero Pitkämäki
   palaute | haku

Toipunut Tero Pitkämäki voitti Brysselissä: "Rykäisin heti ensimmäisellä"

Bryssel 04.09.2009

MM-kisoissa sairastelun takia pahasti pettymään joutunut Pitkämäki kiskaisi Brysselin illassa tuoksen 86,23. Sillä päihitettiin muut varsin selvästi. Pitkämäki oli kisassa ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut norjalainen maailmanmestari Andreas Thorkildsen heitti ensimmäisellään 82,61 metriä ja jätti sen jälkeen nivusvaivojen kiusaamana kisan kesken.

Tero Pitkämäestä tuli Kultaisen liigan viimeinen keihäänheiton lajivoittaja. Pitkämäkeä voitto lämmitti myös Berliinin MM-kisat pilanneen korvatulehduksen jälkeen.

- Yllättävän hyvin tässä on toipunut hyvään heittokuntoon. Nyt oli vielä aika vaikea tuuli. Normaalisti minulla olisi ollut vaikeuksia tuollaisessa tuulessa. Nyt sain keihään hyvään asentoon. Hyvä päivä, Pitkämäki kertasi voittoheittoaan.

Pitkämäki kiskaisi voittoheiton ensimmäisellä yrityksellään.

- Kun ensimmäisen kierroksen aikana alkoi sataa, yritin rykäistä heti ensimmäisellä kunnolla ja se onnistui.

Norjan Andreas Thorkildsen heitti ensimmäisellään parhaansa 82,61 tullen toiseksi. Vadims Vasilevskis oli kolmas 82,42. Teemu Wirkkala oli neljäs (81,61) ja Antti Ruuskanen kuudes (78,24)

Seuraavan kilpailunsa Pitkämäki heittää 12. ja 13. syyskuuta Kreikan Thessalonikissa käytävässä GP-finaalissa.