palaute | haku

Hirvonen sinnitteli neljänneksi

TIEDOTE 4.6.2007

Kreikan kivikkoisilla sorateillä ajettava Akropolis-ralli paljasti karuimmat puolensa Mikko Hirvoselle. Palkintosijaa tavoitellut Ford- kuljettaja sinnitteli kilpailussa neljänneksi huolimatta kovavauhtisesta ulosajosta.

Rallin Kreikan MM-osakilpailun voitti Hirvosen kanssa Ford-tallissa ajava Marcus Grönholm, joka kasvatti johtoaan MM-sarjassa yhdeksään pisteeseen. Toisena on Akropolis-rallin kakkonen Sebastien Loeb.
Hirvonen on MM-sarjassa kolmantena seitsemän pisteen päässä Loebistä.

Hirvonen oli ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän jälkeen viides
10,6 sekuntia kärjestä. Toisella etapilla hän nousi neljänneksi, mutta ero kärkeen venähti yli kahteen minuuttiin rajun ulosajon takia.

- Se oli vitosvaihteella ajettava paikka. Pienen nyppylän takana tie kääntyi heti oikealla. Nyppylälle tulessa mutkaa ei näkynyt. Meillä oli nuotissa vikaa ja kun tultiin nyppylälle noin 150 kilometriä tunnissa, ei ollut enää kovin paljon tehtävissä, Hirvonen muisteli.

Hirvonen ajoi nyppylän jälkeen tieltä ulos, mutta onnistui nopealla reaktiollaan väistämään puun, johon törmääminen olisi johtanut varmaan keskeytykseen.

- Onneksi päästiin siitä melko nopeasti jatkamaan. Tosin oli pakko pudottaa vauhtia hieman kun tuulilasi meni säröille. Lisäksi puun oksa rikkoi kattoluukun, jonka jälkeen autossa oli todella hikiset oltavat, Hirvonen muisteli.

- Pystyttiin onneksi noukkimaan MM-pisteitä. Toki neljäs sija harmittaa, kun perjantain meni todella hyvin. Oltiin ihan kärjen vauhdissa, joten mahdollisuuksia parempaa oli. Lauantain jälkeen erojen kiinniajaminen ei ollut enää mahdollista, Hirvonen kertaili.

- Nyt ajatukset täytyy kääntää Neste Ralliin. Kotikisa tulee olemaan tiukkaa taistelua Marcusta ja muita vastaan. Jyväskylässä on kova halu pärjätä, Hirvonen totesi.

MM-sarja jäi Kreikan MM-rallin jälkeen tauolle, mutta Hirvosella työt jatkuvat testien merkeissä ensi Espanjassa ja myöhemmin Suomessa.

Neste Ralli ajetaan 2.-5. elokuuta Jyväskylässä.